--
#10 Northlane - Singularity
Australialainen Northlane luo jotain uutta koko metalcore genreen heittämällä mukaan progressiivisuutta. Tahtilajit eivät aina ole helpoimmasta päästä ja äänimaailma on kokeellinen ja leikittelevä. Uskomattoman hyvin tuotetun kuuloiset soundit ja laulaja Adrian Fitipaldesin puhtaat ja "epäpuhtaat" vokaalit soivat hyvin yhteen. Yksikään kappale ei kuulosta samalta ja välillä tunnelma osataan jopa rauhoittaa ajatuksia herättävälle tasolle. Albumin nimikkokappale Singularity hakee vaikutteita post-rockista asti aina Terence McKennan puheen sämpläämiseen asti. Yhtyeen viimeisin musavideojulkaisu Masquerade taas kuuluu albumin energisimpiin kappaleisiin.
Lempikappale albumilta: Quantum Flux
--
The Australian Northlane brings something new to the whole metalcore genre by throwing in some progressive elements. The signatures aren't always the easiest to follow and the soundscape is very experimental and even playful. Amazingly well produced sounds and the singer Adrian Fitipaldes' clean and "unclean" vocals play well together. None of the songs sounds too much alike and sometimes the atmosphere is calmed down to a thought provoking level. The albums title track Singularity draws influence from post-rock all the way to the speech sample of Terence McKennan. On the other hand the band's latest music video release Masquerade is one of the more energetic songs of the album.
Favourite track: Quantum Flux
#9 Von Hertzen Brothers - Nine Lives
Taso on korkealla, kun pitää VHB ränkätä vasta yhdeksänneksi. Nine Lives (ironisesti yhdeksäntenä listalla) ei aluksi oikein iskenyt, mutta muutaman kuuntelukerran ja kahden live-keikan jälkeen albumin kappaleet ovat iskostuneet päähäni VHB klassikoiksi. Yhtyeen kaikki muutkin tähänastiset julkaisut ovat olleet tasalaatuisen täydellisiä; vivahteikasta progea sopivalla pop/rock -asenteella ja uskomattomalla soitto- ja laulutaidolla. Ei voi kuin fiilistellä.
Albumi alkaa energisesti kolmella sinkkujulkaisunsa ja musavideonsa ansainneella kappaleella (Insomniac, Flowers And Rust ja Coming Home), jotka ovat kuuntelijaystävällisiä uusillekin progekuuntelijoille. Neljäs kappale Lost In Time on aluksi yllättävän synkkä ja raskas, mutta kasvaa lopuksi uskomattoman mahtipontiseksi. Sitten kuuntelijan sykähdyttää Separate Forevers, joka esittelee laulaja Mikko Von Hertzenin uskomatonta lauluääntä. Kappale kasvaa hiljalleen lisäten aina uusia synapadeja ja -efektejä luoden maagisen tunnelman. Myös viimeinen kappale Prospect For Escape nousi omalla kohdallani kestokuunteluun. Siitä huokuu VHB:n nerokkuus sävellyksen - etenkin kitarasoolojen - kannalta.
Kokonaisuutena Nine Lives on todella miellyttävä kuuntelukokemus autentisine soundeineen eivätkä livesovitukset häviä albumiversioille, vaan jopa ylittävät albumin rajat.
Lempikappale albumilta: Separate Forevers
--
The standards are high when I have to rank Von Hertzen Brothers only as number nine. Nine Lives (ironically on the ninth spot) didn't blow me at first but after a few listens and two live-shows the tracks have instilled in my head as VHB classics. All of their earlier releases have been evenly perfect; highly nuanced prog with just the right hint of pop/rock attitude and amazing instrumental and vocal skill. A must like.
Nine Lives starts energetically with three single- and music video-releases (Insomniac, Flowers And Rust and Coming Home) which all are easy to listen even for new prog-listeners. The fourth track Lost In Time starts out surprisingly dark and heavy but grows into a greatly pompous climax. Then the listener is thrilled with Separate Forevers which shows off the singer Mikko Von Hertzen's unbelievable singing voice. The song grows slowly by adding new synthpads and effects creating a magical feeling. Also the last song of the album, Prospect For Escape, rose in my case to a state of everyday listen. It flows with the band's ingeniousness in terms of songwriting - and especially guitar solos.
In its entirety Nine Lives is really pleasant as a listening experience with its authentic sounds. The live-arrangements even surpass the album versions.
Favourite track: Separate Forevers
#8 Minä Ja Ville Ahonen - Mia
Tutustuin Ville Ahosen tuotantoon tänä kesänä Ilosaarirockissa ja se valtasi mieleni välittömästi. Uskomaton taiteellisuus ja kauneus sekä näkyy että kuuluu Minä Ja Ville Ahosen toisella albumilla vielä enemmän kuin vuonna 2011 julkaistulla nimikkoalbumilla. Jokainen kappale Mia-albumilla on pakattu täyteen suomalaista melankoliaa. Ehdottomasti vuoden paras suomenkielinen levy.
Lempikappale albumilta: Mia
--
I was introduced to Ville Ahonen's productions the past summer at Ilosaarirock-festival and it captured my mind instantly. Unbelievable artistic quality and beauty both shows and sounds on Minä Ja Ville Ahonen's (Finnish for Myself And Ville Ahonen) second album even more than in their debut self-titled released in 2011. Every song in Mia is filled with Finnish melancholy. Definitely the years best album sang in Finnish.
Favourite track: Mia
#7 Katatonia - Viva Emptiness (10th year anniversary)
Joo joo... tiedän että tämä ei ole varsinainen uusi julkaisu vaan remasteroitu uudelleenjulkaisu, mutta pakko se on lisätä listaan, sillä Viva Emptiness oli ensimmäinen kokonaan kuulemani Katatonia-albumi ja iski noin viitisen vuotta sitten niin kovaa, ettei siitä ole ollut paluuta. Uudelleenjulkaisu antaa albumille uuden elämän parantamalla kaikilla osa-alueilla. Kitara- ja rumpusoundit ovat saaneet make-overin ja ohjelmoidut syntikat ja pianot on nostettu enemmän esille. Albumin kokonaiskuva tulee paremmin esiin re-masteroidulla tuotoksella.
Uudelleenjulkaisulle on lisätty ennejulkaisematon Wait Outside -kappale, joka omalla tavallaan eroaa muista albumin kappaleista (voi johtua myös siitä, että alkuperäiset kappaleet ovat muodostuneet klassikoiksi mielessäni ja uuden kappaleen lisäys joukkoon tuntui oudolta), mutta on silti tunnistettava Katatonian tuotokseksi. Lisäksi Inside The City Of Glass -kappaleeseen lisätyt vokaalit syventävät kappaletta.
Re-release:lta erityisesti esiin nousevat omasta mielestäni kappaleet Wealth, One Year From Now ja Comlicity, jotka on saatu kuulostamaan aivan uskomattomilta uudelleenjulkaisulla. Jokin alkuperäisessä Wealthissä jäi nakertamaan korvaani ja sai karttamaan tätä kappaletta, mutta re-masteroitu versio kuulostaa paremmalta kuin koskaan.
Jonas Renksen ääni ei petä minunlaistani synkistelijää koskaan. Renksen äänen herkkyys luo täydellisen kontrastin musertaviin kitarariffeihin. Yksi parhaista Katatonia-albumeista!
Lempikappale albumilta: Criminals
--
Yea, yea.. I know it's not a real new album but a remastered re-issue but I had to add it the list as Viva Emptiness was my first Katatonia-album and it blew my mind in such a way some five years ago there was no return. The re-issue gives new life to the album by improving on every aspect. The guitar and drum sounds got a great make-over and the programmed synths and pianos have been lifted up more. The whole album and its general view is better on the re-mastered issue.
The re-release has a unreleased track Wait Outside which in its own way differs a lot from the original tracks (may be because the original songs have become classics in my mind and adding a new one felt weird to me) but is still a recognizable Katatonia piece. Also the added vocals to the outro-song Inside The City Of Glass add a new depth to the track.
The songs Wealth, One Year From Now and Complicity stick out to me from the re-release as they sound absolutely superior to the original ones. Some thing in the original version of Wealth made me stay away from it but the re-mastered version sounds better than ever.
Jonas Renkse's voice never deceives a melancholic person like myself. The sensibility makes a perfect contrast with the crushing guitar-riffs. One of the best Katatonia-albums!
Favourite track: Criminals
#6 Daft Punk - Random Access Memories
Koko alkuvuosi meni tätä levyä odotellessa, ja ilmestymispäivänä oli pakko heti saada levy haltuun. R.A.M taisi tulla kesän toisiksikuunnelluimmaksi uudeksi levyksi omalta osaltani. Koko albumi on täyttä laatua - yksikään kappale ei jätä kylmäksi. Daft Punkin laatutuotanto ei petä. Ensimmäinen singlejulkaisu Get Lucky kuitenkin jäi albumin heikoimmaksi lenkiksi. Vaikkakin nakutuskitara ja tyylikäs disco-biitti kuulostivatkin hyvältä, Get Luckyn ärsyttäväksi piirteeksi nousi rasittava melodia.
Lempikappale albumilta: Doin' It Right [ft. Panda Bear]
--
The whole beginning of the year went waiting for this album and I just had to buy it on release-day. R.A.M was probably my second-most-listened album of the summer. The whole album is perfect quality - not a single song leaves one cold. Daft Punk's quality production does not deceive. Though, the first single Get Lucky was probably the weakest link of the album. Even though the funky percussive guitar playing and stylish disco-beat sounded great, Get Lucky annoyed me with its nagging melody.
Favourite track: Doin' It Right [ft. Panda Bear]
Julkaisen loput 5 toisessa postauksessa myöhemmin joulukuussa
--
I will give you the rest of the list in a later post
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti